Fonetiikan tutkimusalana on perinteisesti käsitetty koskevan puhuttuja kieliä. Tänä päivänä fonetiikan tutkimusmenetelmiä on enenevässä määrin käytetty myös viitottujen kielten tutkimukseen, yhtenä osa-alueena optinen fonetiikka. Optinen fonetiikka tutkimuskohteena tarkastelee yhtäältä puhuttujen kielten visuaalisia keinoja ja toisaalta viitottujen kielten foneemeitten vastineita, kereemeitä. Kereemit ovat viittomien pienimpiä merkitystä erottavia yksiköitä, aivan kuten puhuttujen kielten foneemit.

Optinen fonetiikka sijoittuu viitottujen kielten tutkimusalana vastaamaan puhuttujen kielten tutkimusaloista lähinnä akustista fonetiikkaa. Tutkimuksen metodeina käytetään nykypäivänä eniten ns. GLOVE -kuvausta sekä infrapunakuvausta. Optinen fonetiikka tutkimusalana on suhteellisen nuori, joten tutkimusmetodien ja analyysien kehitys on vasta aluillaan.

Suomessa viittomakielten tutkimus alkoi vasta 1980-luvulla ja tähän päivään mennessä optisen fonetiikan alaan liittyviä tutkimuksia ei Suomessa vielä ole tehty. Optisen fonetiikan uranuurtajana viittomakielten puolella voidaan pitää amerikkalaista Sherman Wilcoxin tutkimusta, jossa tutkittiin ASLn (American Sign Language) sormiaakkosten dynamiikkaa. Tutkimusmetodina käytettiin 5D-kameraa ja LED-kuvausta. Tämän tutkimuksen päätuloksena oli se, että tärkeätä sujuvuuden kannalta ei ole sormittaa nopeasti, vaan tärkeintä on sormien keskinäinen koordinaatio. Wilcoxin mukaan sekä sormittaminen että viittominen ovat koartikuloituja tapahtumia kuten puhuminenkin. Muita yhtymäkohtia puheeseen ja sen tutkimukseen ovat mm. invarianssin puuttuminen sekä ns. cocktail party-efekti. Invarianssin ongelma ilmenee viitotuissa kielissä siten, että viittojat ovat fysiologialtaan erilaisia ja viittovat eri tavalla ja cocktail party-efekti viittomakielisillä tarkoittaa kykyä valita monista mahdollisista samanaikaisista viitotuista viesteistä yksi ja keskittyä vain siihen.

Tarkoituksenani Fonetiikan päivillä on esitellä optista fonetiikkaa tutkimuskohteena, vertailla puhuttuja ja viitottuja kieliä sekä etsiä yhtymäkohtia puhuttujen kielten tutkimusmetodologiaan.


Viitteet:

Wilcox, Sherman: The Phonetics of Fingerspelling. (1992)